torstai 15. syyskuuta 2011
lauantai 3. syyskuuta 2011
maanantai 29. elokuuta 2011
Venetsialaiset
Naapuriveneen sisältä kuuluu naurua ja jossain tuonnempana soitetaan huuliharppua. Uimarit ovat saaneet taas vaatteet päälleen ja savustavat nyt rannassa kalaa.
torstai 21. heinäkuuta 2011
perjantai 3. kesäkuuta 2011
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Bore
Seison vastarannalla kädet taskussa ja mietin minkälaisia myrkyjä tai auringonnousuja laivan ruorissa on menneinä vuosina saatu kokea. Takaani kävelee ulkoiluttaja, joka keskittyy vain näyttämään tavoittamattomalta, mutta hänen mäyräkoiransa pokeri ei pidä. Se katsoo ensin minua, sitten Borea ja näyttää sen jälkeen siltä, kuin olisi juuri tajunnut haluavansa merelle. Laivakoira, selkeä laivakoira, mietin tykönäni.
torstai 3. maaliskuuta 2011
tiistai 1. maaliskuuta 2011
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Sovande tid
Alkaa olla hiljaista, vaikkei aurinko olekaan vielä painunut mailleen. Tikkakin jo ehti lopettaa rummutuksensa. Kaikki ovat kai palanneet koteihinsa.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
perjantai 24. syyskuuta 2010
Årets sista svalan
Syyskuun yhdeksäntenätoista päivänä on ehtinyt kulua jo hyvän aikaa siitä, kun pääskyset ovat pakanneet tavaransa ja kaarrelleet etelään. Hippiäiset pyrähtelevät Kylmäpihlajan tyrnipensaiden takana ja etäämmällä liitelee merikotka. Kävelemme kohti majakasta kantautuvaa kalakeitontuoksua, kun silmääni osuu niityn yllä lentelevä haarapääsky. Se tekee värinsä menettäneiden heinäkasvien yllä pari syöksyä ja katoaa sitten eteläiseen horisonttiin. Kesän viimeinen pääskynen on myöhään liikkeellä.
Tunnisteet:
haarapääsky,
Kylmäpihlaja,
majakka,
Rauma,
Raumo,
selkämeri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)