Morgon i Oxdjupet

Tasaisesti jyskyttävällä moottorilla ja pienellä keinutuksella on ollut aina tapana viedä minut unten maille varsin pian sen jälkeen, kun olen käynyt maata. Tällä kertaa en meinannut kuitenkaan saada jostain syystä millään unen päästä kiinni, ja sittenkin kun sain, uinuin vain ohutta unta. Aamukuuteen asti jaksoin yrittää, mutta sitten luovutin. Nousin ylös, vedin vaatteet päälleni ja kävin hakemassa itselleni kapyysista kupillisen kahvia. Ulkona oli vielä säkkipimeää, eivätkä merta valaisseet kuin satunnaiset loistot. Edes kuuta tai tähtiä ei näkynyt. Hörpin kahviani ja katselin pimeyttä, kunnes Oxdjupetin kohdalla aamun ensi sarastus pilkahti taivasta peittäneen paksun usvan välistä. Se näytti taianomaiselta. Satukirjamaiselta. Sysimusta taivas oli revennyt juuri sen verran, että Oxdjupetissa olevan maneesin siluetti pääsi piirtymään syvän sinistä taivaankantta vasten.