En voi sanoa varmaksi, toteutuiko Bjarnen haave koskaan, mutta jotenkin minulla on sellainen tunne, että niin saattoi käydä.
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Hemma igen
Muuan norjalainen merimies, jonka kanssa tiemme kohtasivat ensimmäistä kertaa viime vuosisadan lopussa La Spezzian satamassa, tapasi aina paluumatkoilla seisoskella purtemme ulkokannella ja haaveilla ääneen. Eräänä kertana menin hänen seurakseen ja kysyin, mistä hän loppujen lopuksi unelmoi kaikkein eniten. Kysymykseni yllätti hänet, sillä Bjarne oli ensin hetkisen vaiti. Hän punnitsi tarkoin mielessään, uskaltaisiko paljastaa sisimpänsä vai ei, mutta rohkaistui kuitenkin. Hän käänsi katseensa takaisin kaukaisuuteen ja sanoi uneksivansa iltapäivästä, jolloin hän palaisi oman pienen kalapaattinsa kanssa oman torpan rantaan ja saisi astella sisään puhtaalta pyykiltä tuoksuvaan tupaan. " Toivoisin löytäväni seurakseni myös pehmeän ja ystävällisen naisen, joka keittäisi vahvaa kahvia, ja jonka kanssa voisin katsella hetken hiljaa, kun päivä taittuu illaksi", hän sanoi.
