perjantai 29. tammikuuta 2010
torstai 28. tammikuuta 2010
Isens ljud
Olin juuri kaatelemassa Samarinia vesilasiin, kun havahduin tutun oloiseen ääneen. Fundeerasin hetkisen mistä ääni minua oikein muistutti, kunnes tajusin lasissani kuplivien poreiden pitävän hyvinkin pitkälti samanlaista ääntä kuin talvisilla väylillä kelluvat jääkokkareet, kun laiva puskee tietään niiden läpi.
En voinut muuta kuin hymähtää itsekseni, sytyttää piipun, ja miettiä taas niitä kaikkia kertoja, kun olen seissyt hyisessä viimassa ulkokannella ja pitänyt huolta, että kaulukset pysyvät pystyssä.
torstai 21. tammikuuta 2010
Gråhara är inte så grå
Alkutalven harmaudessa pilkottaa yksinäinen väripilkku ohjaamassa meitä ohi surman suun. Kiitos tästä Carl Ludvig Engel!
Pyykit narulla
Kesällä se on mukava kuivatella pyykkejä merituulessa, mutta näin talvella ne eivät tahdo oikein kuivua. Jäätyvät vain siellä viimassa...
...tai näin ainakin satamakapteenin rouva tietää kertoa.
...tai näin ainakin satamakapteenin rouva tietää kertoa.
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Känslan
Oli kesäkuun alku ja kello näytti suurin piirtein yhdeksää, kun matkasimme erään englantilaisen matruusin kanssa halki Turun saariston. Olimme tietysti molemmat nähneet tyynen meren ties kuinka monta kertaa, mutta sillä kertaa saimme aistia jotain todella ainutkertaista. Me saimme aistia jumalallisen tyynen meren.
Tuo aamu opetti minulle, mitä eroa on rasvatyynellä ja peilityynellä. Ensinnä mainittu on vain aalloton vesi, mutta jälkimmäinen on tila, josta ei voi puhua samaan sävyyn ja samassa yhteydessä kuin muista maailman asioista.
Polttelimme piippua kannella ja ihailimme poikkeuksellisen kauniina näyttäytynyttä saaristoa. Turun linnan tornit olivat hävinneet juuri horisontista ja kaikkialla oli hiljaista. Edes lokit eivät kirkuneet purtemme perässä rautakaloja tai silakoitaan. Ympärillämme avautui epätodellinen todellisuus, joka kuvastui ehkä kaikkein parhaiten meren pinnasta, joka oli tyynempi kuin täysin tyyni. Niin tyyni, ettei se ollut enää vain näky, vaan tunne, joka kietoi koko maailman syleilyynsä.
Tuo aamu opetti minulle, mitä eroa on rasvatyynellä ja peilityynellä. Ensinnä mainittu on vain aalloton vesi, mutta jälkimmäinen on tila, josta ei voi puhua samaan sävyyn ja samassa yhteydessä kuin muista maailman asioista.
Välkommen...
Tahdon kiittää mitä kauneimmin, että saavuitte lukemaan blogiani. Lupaan, että tähän valintaan ette tule pettymään. Minä olen näet Waldemar von Skeppet, merikapteeni. Mies, joka on seilannut likimain kaikilla maailman merillä, ollut kahdesti haaksirikkoutuneena ja nähnyt niin Alexandrian naiset, kuin Valparaison satamajätkätkin.
Minä tulen totisesti kertomaan, miltä näyttää auringonnousu Tyynellä valtamerellä, ja minkälaista on yrittää lisätä sinappia papusoppaan, kun yli kymmenmetriset aallot huuhtelevat laivan täkkiä.
Waldemar von Skeppet, merikapteeni, Amsterdam
Minä tulen totisesti kertomaan, miltä näyttää auringonnousu Tyynellä valtamerellä, ja minkälaista on yrittää lisätä sinappia papusoppaan, kun yli kymmenmetriset aallot huuhtelevat laivan täkkiä.
Waldemar von Skeppet, merikapteeni, Amsterdam
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)