Olin juuri kaatelemassa Samarinia vesilasiin, kun havahduin tutun oloiseen ääneen. Fundeerasin hetkisen mistä ääni minua oikein muistutti, kunnes tajusin lasissani kuplivien poreiden pitävän hyvinkin pitkälti samanlaista ääntä kuin talvisilla väylillä kelluvat jääkokkareet, kun laiva puskee tietään niiden läpi.
En voinut muuta kuin hymähtää itsekseni, sytyttää piipun, ja miettiä taas niitä kaikkia kertoja, kun olen seissyt hyisessä viimassa ulkokannella ja pitänyt huolta, että kaulukset pysyvät pystyssä.