Raumo

Taukotuvassa kaadetaan ruudulliseen pahvimukiin lisää kahvia. Nyt ehtii vielä hörpätä, sillä sen jälkeen kun apinannyrkki on lentänyt laiturille, ei enää taukoja pidetä.

Riktigt brev

Rakas perheeni ja vaimoni Anette

Käwi niin, että tuhka tuli kaukaa pohjoisesta ja peitti koko taivaan. Meille tehtiin heti alkujaan tiettäväksi, ettei ole alkuunkaan varmaa, milloin seuraavan lentokoneen on mahdollista nousta ilmaan. Toverit vielä jäivät, mutta minä nappasin kapsäkkini mukaan ja tulin peukalokyydillä Lyypekin satamaan. Nyt istun parhaimmillani tässä hyttini ikkunalla, enkä tiedä olenko kaivannut teitä koskaan näin. Minä katson pelastusveneen alitse, kuinka laine laineelta lähestyn teitä ja kotia, mutta näitä aaltoja näyttäisi vain riittävän. Osaltani toivoisin lämpimän soikon odottavan minua siellä, mutta juuri nyt en kaipaa enimmäkseni sitäkään. Juuri nyt toivoisin syvimmin, että voisin vain katsoa teitä ja lapsia kiirettä vailla. En tiennyt vielä tuonnemmin, että sitä lasten korvia vihlovaa kirkuakin voisi kaivata, mutta niin vain kaipaan. Kovasti kaipaan.

Monin terveisin: apteekkari F.W. Lundqvist

Resväska i handen

Sisääntuloaulassa vaihdetaan kummeksuvia katseita kun ovet eivät aukea, vaikka laiva on ollut jo pitkään ihan paikallaan. Mutta ei se ole. Se on liukunut koko ajan ääneti kohti laituria. Sitten odotetaan vielä, että kävelyramppi saadaan paikoilleen.

Nackasändaren

Sattui olemaan mukavasti vapaata aikaa, kun viimeksi livuimme Tukholman ränniä kohti haminaa. Istuskelin siinä ikkunan ääressä ihailemassa saaristoa ja hämärtyvää iltaa, kun tajusin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Jokin oli pielessä. Mietin ja mietin, mutten siltikään oivaltanut mistä oli kyse. Aluksemme lipui kuin unelma, eikä vastaan tulleilla laivoillakaan näyttänyt olevan mitään hätää. Silti jokin oli vinksallaan. Lopulta oivalsin vasta lähes perille päästyämme mikä poikkesi normaalista. Niin pitkään kuin muistan, ovat Nackassa seisseet kaksi tv-mastoa toivottaneet kaikki Tukholmaan saapujat tervetulleiksi erikoisesti vikkuvilla valoillaan melkein Kapellskäristä saakka. Nyt niitä ei ollut. Ylhäällä ei loimunnut mikään muu, kuin kaupungin valojen heijastukset. Ja minä tähysin ja tähysin. Epäuskoisena kirosin digiaikaa, jonka syytä uskoin Nackasändarenin puutteen olevan. En suostunut uskomaan, että mastot, jotka olivat minun ensimmäinen muistikuvani koko kaupungista, olisivat nyt poissa.

Eivätkä ne olleetkaan. Tuona iltana Tukholmassa sattui vain olemaan varsin mystinen sää. Sankka sumu oli lasketunut kaupungin ylle, muttei aivan maahan saakka. Se leijui juuri sillä korkeudella, että Kaknäsin tornin valot näkyivät, mutta Nackasändarenin eivät. Tosin, en tiennyt tätä vielä silloin, mutta kun myöhemmin tiedustin asiaa eräältä Tukholmassa käyneeltä jungmannilta, osasi hän sanoa, että siellähän ne yhä edelleen seisovat. Kaksi erikoisella rytmillä vilkuttavaa tv-mastoa.

Vinterns sista isbrytare

Thames

Kävi Ericsonille vähän köpelösti Lontoossa, kunnei muistanut että korkealla olevalla vedellä on tapana myös laskea. Sillä oli hemmetinmoinen kiire takaisin Pohjanlahdelle kun se tuli rantaan ja näki paattinsa kuivalla maalla. Siihen loppui kiire.

Noh, sukulaispoika oli onneksi proomunsa kanssa samoilla vesillä, eikä Ericsonin täten tarvinnut nousta koskaan karttamaansa metallilintuun.