Muutamia vuosia sitten rantauduimme rouvan kanssa Kreikan saaristoon. Santorinille. Paatti jäi tyhjillään olleen hummeriravintolan eteen, jonka takaa nousi pystysuora vuorenseinämä ja kirotun pitkät portaat Oian kylään. Kapusimme ylös, siemaisimme kukkulalla hieman vettä ja aloitimme rouvan kovasti odottaman promenaadin. Kauniita maisemia, lämmintä merituulta, omiin jalkoihin jäävä varjokuva ja loputtomasti valko-sinisiä taloja. Ne olivat kuin pieniä kappeleita. Kaikki, paitsi yksi, jonka seinään oli maalattu yksisarvinen ja jonka sisältä tulvi musiikkia. En tiedä oliko sitten aurinko, vai mikä pään sillä tavoin sotki, mutta jostain syystä meidän oli pakko käydä katsomassa oliko talossa ketään kotona.
Talossa touhusi höyrypäinen taiteilija, jonka elämäntapaa uskon monen kadehtivan. Säkkärätukkainen mies istuskeli kitara kädessään kivisessä ateljeessaan, jonne merituuli puhalsi avoimesta ovesta, ja sanoi maalaavansa talvet Los Angelesissa ja kesät Santorinilla. Tiedä sitten minkä tason taiteilija hän oli, mutta ainakin mies tuntui nauttivan elämästään. Hän unohti hetkiseksi kainalossa olleen kitaransa, kunnes nakkasi sen jonnekin syrjemmälle ja aloi esitellä suurpiirteisiä teoksiaan, sekä pihaltaan avautuvaa hulppeaa maisemaa. "Sanovat auringonlaskun olevan juuri täällä Euroopan kauneimman." -hän sanoi ja osoitti merelle. "Aina iltaisin tämä pieni polku täyttyy ihmisistä, jotka tulevat katsomaan sitä.". Sitten hän osoitti talonsa edessä kohoavaa myllyä. "Tuo kuuluu minulle." - hän sanoi, eikä äänessä ollut ensinkään ylpeyttä. "Jos haluatte, voitte tulla katsomaan siitä tämäniltaisen auringonlaskun. Siitä ainakin näkee, eikä ole ruuhkaa.".
Kun taivas alkoi muuttua hiljalleen punaiseksi, suuntasimme rouvan kanssa pienten kujien uumenissa olevasta moussakkaravintolasta takaisin ateljeelle. Suuri taiteilija oli jo ehtinyt laittaa meille valmiiksi kaksi retkituolia ja tervehti iloisesti, kun saavuimme paikalle. Mies itse katosi taloonsa kun istahdimme alas, mutta palasi taas, kun taivas ehti värjäytyä kauneimmilleen. Hän istahti keinutuoliinsa ja alkoi soitella kolhuja saaneella kitarallaan juuri sopivasti epävireisiä serenadeja.
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Abborre på ett litet bord
En tiedä tuoksuuko meri vain, vai mahtaako illallispöydässä olla kalaa. Ainakin aterimet kilisevät siihen malliin, että kyllä siellä ahventa täytyy olla.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Bengtskär
Oli Leonard ensimmäistä kertaa Juutinrauman tällä puolen, ja rommipäissään istuskeli messissä soittamassa harppua, kun tuli laivan vähäpäiselle nuorelle matruusille hätä. Kelvoton oli katsonut merikorttia väärin, eikä kesken kaiken tiennyt enää yhtään, minne seilata. Suoraa huutoa se siellä brygalla aikansa piti, ennen kuin Leonard sai kammettua itsensä portaat ylös ja kannelle. "Me olemme hakoteillä. Ajelehdimme. Ei ole mitään ujumenttia missä on pohjoinen, missä itä", matruusi vollotti ja roikotti käsiään kannen ulkopuolella. Hetken Leonard siinä tuumi mitä tehdä tyhjäpäisen pojan kanssa ja huokaisi. "Kuules nyt hätähousu", hän huusi ylös komentosillalle. "Mistäs se aurinko nousi ja minne se laski?". Idästä poika sen muisteli nousevan ja länteen laskevan, ja osasi sanoa vielä perinnöksi saamaansa kelloa katsottuaan senkin, että juuri sinä Jumalan hetkenä tulipallo oli painumassa nousun sijaan mailleen. "Tismalleen niin!", Leonard huusi ja täsmensi vielä: "Näetkö tuon lännessä sojottavan tikun, se on Bengtskärin majakka.". Sen jälkeen hän könysi portaat takaisin messiin, lisäsi lasiinsa rommia ja jatkoi soittelua. Ulkoa ei kuulunut enää muuta kuin aaltojen pärskähdykset ja tuulen ujellus.
Tunnisteet:
auringonlasku,
Bengtskär,
huuliharppu,
majakka
Nordlig vind
Pohjatuulen käydessä nukkumaan voin vihdoinkin huokaista helpotuksesta. Vielä viimeinen siemaisu lämmintä rommitotia, ja sitten voin käpertyä omaan punkkaani kuuntelemaan lämppärin rauhoittavaa hurinaa.
lauantai 12. kesäkuuta 2010
Yxlan
Taitaa olla parempi katsoa, että on ovi kunnolla kiinni kun käy laittamassa teeveden tulemaan. On sen verran synkän näköinen taivaanranta, että taitaa vielä ehtoolla jytistä.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)