Konstnär i Santorini

Muutamia vuosia sitten rantauduimme rouvan kanssa Kreikan saaristoon. Santorinille. Paatti jäi tyhjillään olleen hummeriravintolan eteen, jonka takaa nousi pystysuora vuorenseinämä ja kirotun pitkät portaat Oian kylään. Kapusimme ylös, siemaisimme kukkulalla hieman vettä ja aloitimme rouvan kovasti odottaman promenaadin.  Kauniita maisemia, lämmintä merituulta, omiin jalkoihin jäävä varjokuva ja loputtomasti valko-sinisiä taloja. Ne olivat kuin pieniä kappeleita. Kaikki, paitsi yksi, jonka seinään oli maalattu yksisarvinen ja jonka sisältä tulvi musiikkia. En tiedä oliko sitten aurinko, vai mikä pään sillä tavoin sotki, mutta jostain syystä meidän oli pakko käydä katsomassa oliko talossa ketään kotona.

Talossa touhusi höyrypäinen taiteilija, jonka elämäntapaa uskon monen kadehtivan. Säkkärätukkainen mies istuskeli kitara kädessään kivisessä ateljeessaan, jonne merituuli puhalsi avoimesta ovesta, ja sanoi maalaavansa talvet Los Angelesissa ja kesät Santorinilla. Tiedä sitten minkä tason taiteilija hän oli, mutta ainakin mies tuntui nauttivan elämästään. Hän unohti hetkiseksi kainalossa olleen kitaransa, kunnes nakkasi sen jonnekin syrjemmälle ja aloi esitellä suurpiirteisiä teoksiaan, sekä pihaltaan avautuvaa hulppeaa maisemaa. "Sanovat auringonlaskun olevan juuri täällä Euroopan kauneimman." -hän sanoi ja osoitti merelle. "Aina iltaisin tämä pieni polku täyttyy ihmisistä, jotka tulevat katsomaan sitä.". Sitten hän osoitti talonsa edessä kohoavaa myllyä. "Tuo kuuluu minulle." - hän sanoi, eikä äänessä ollut ensinkään ylpeyttä. "Jos haluatte, voitte tulla katsomaan siitä tämäniltaisen auringonlaskun. Siitä ainakin näkee, eikä ole ruuhkaa.".

Kun taivas alkoi muuttua hiljalleen punaiseksi, suuntasimme rouvan kanssa pienten kujien uumenissa olevasta moussakkaravintolasta takaisin ateljeelle. Suuri taiteilija oli jo ehtinyt laittaa meille valmiiksi kaksi retkituolia ja tervehti iloisesti, kun saavuimme paikalle. Mies itse katosi taloonsa kun istahdimme alas, mutta palasi taas, kun taivas ehti värjäytyä kauneimmilleen. Hän istahti keinutuoliinsa ja alkoi soitella kolhuja saaneella kitarallaan juuri sopivasti epävireisiä serenadeja.